Lumityöt Pakila, Paloheinä alueella

Lumityöt on oleellinen osa kiinteistön kunnossapitoa ja vaikuttaa suoraan kiinteistösi arvoon. Lumet on hyvä poistaa rakennuksen lähistöltä jotta ne ei sulaessaan imeydy rakennuksen läheisyyteen ja sitä kautta rasita salaojia tarpeettomasti. Mikäli salaojat ovat tukossa tai niitä ei ole, saattaa käydä niin että vesi imeytyy sokkelin ja nousee sitä kautta rakenteisiin ja aiheuttaa mahdollisesti kosteusvahingon jonka korjaaminen saattaa olla hyvinkin kallista.

Tontit ovat pääkaupunkiseudulla usein kovin pieniä ja sitä myötä lunta kasaantuu usein talojen välittömään läheisyyteen. Lisäksi kuormitusta aiheuttaa katolta putoava lumi mikäli kiinteistöön ei ole asennettu lumiesteitä.

Lumityöt jakaantuu useaan eri osaan, joista yksi on lumen auraus. Lumen auraus tarkoittaa työtä, jossa lumi työnnetään kasalle koneen kulkusuunnassa joko eteen tai sivulle, paikkaan jonne se voidaan sijoittaa. Lumen auraukseen ei sisälly lumen siirtoa, joka tehdään erikseen ja joissain tapauksissa erilaitteilla, johtuen siitä, että lumen siirtoon tarvitaan kauha kun taas lunta aurattaessa koneessa on kiinni lumiaura.

Usein runsaslumisina talvina kolan kanssa ei ehditä aina kolata lunta kun jo pitää mennä töihin, viedä lapsia harrastuksiin tai muuten vain ei jaksa kolan varteen tarttua. Tuolloin tulee usein ajettua lumi autolla “kovaksi” jolloin se ei häiritse niin paljoa kuin puuteri muodossa oleva lumi. Tuolloin kannattaa huoimoida, että lumi ei ole poistunut tontilta vaan muuttunut ainoastaan tiiviimmäksi kerroksesi joka ajan mittaan urautuu ja tekee pihasta “perunapellon”. Tiivistyneen lumen poistaminen käsivoimin on usein haasteellista ja sen irrottua sitä saattaa kertyä melkoinen kasa. Jos lunta ei poisteta, alkaa se suojakelien tullen muuttua ikäväksi loskaksi kun taas vastaavasti pihat joista se on jo poistettu loistavat usein puhtaalla asfaltilla tai pihakiveyksellä. Loska taas muuttuu ajan myötä vedeksi ja mikäli pihan kaadot eivät johda vettä poispäin kulkuväyliltä, se joko imeytyy pihamaalle rasittamaan salaojia tai vaihtoehtoisesti pakkaskeleillä jäätyy entistä pahemmaksi ja liukkaammaksi.

Suosittelemmekin lumen poistoa koneellisesti mikäli lumi on päässyt pihalle tiivistymään. Usein samalla lumi kannattaa ajaa pois ja poimia kyytiin myös omatoimisista lumitöistä kertyneet kasat.

Lumen poisajamisen kustannus koostuu kolmesta komponentista. Ensinnäkin tarvitaan kone joka tulee paikalle poistamaan tiivistyneen lumen, sekä kuormaamaan se kuorma-auton lavalle. Konetyö toteutetetaan yleensä tuntityönä. Luonnollisesti tarvitaan myös kuorma-auto jolla lumi ajetaan pois. Jotta päästään parhaaseen lopputulokseen, usein “pienempi” kone sopii paremmin tontille kuin iso kone. Pienellä koneella kestää kuitenkin aina pikkaisen enemmän kuormata lumi kuin isolla konella. Eli tuon takia kuorma-auto “seisoo” aina tontilla sen noin tunnin kuormauksen aikana. Kuorma-auton osalta Lumen poisajosta tarjoamme kiinteää hintaa koska itse kuormausaika on aikalailla vakio ja asiakkaalle on selkeämpää tietää etukäteen kertyvä kustannus. Lumen poisto ja kasaus hankalista paikoista lavan lähelle taas riippuu kohteesta jonka takia se on tuntihintaista työtä. Lopuksi lumi kuljetetaan hyväksytylle vastaanottopisteelle joka veloittaa oman kustannuksensa siitä. Yleensä omakotitaloissa noin tunti riittää lumen keräämiseen ja kuormaamiseen. 
Lumen ajoon käytetään vähän isompia lavoja koska usein lumi on kevyempää kuin esim maa-aines. Isolle lavalle sopii noin 23m3 max. 10t lunta

Yksityisille lumen kuormaus oikeuttaa kotitalousvähennykseen, mutta lumen pois ajosta ja vastaanottomaksusta sitä ei valitettavasti saa.

Lumityö traktorilla

Koneelliset lumityöt tehdään yleensä traktorilla, joita on eri tyyppisiä. Käytössämme on Kramer pyöräkuormaaja auralla, kauhalla tai hiekoituskauhalla, sekä Polaris Ranger varustettuna ammattikäyttöön rakennetulla hydraulisella auralla sekä hiekoittimella.

Lumityö hinta

Konetyön hinta on: 95€ / tunti 

Lumen poiskuljetuksen hinta on

  • 259€ / kuorma (23m3 tai max 10t) + kuormaus tuntityönä (min laskutus. 2h)

Lumen vastaanottomaksu 59€ / kuorma

Kaikki hinnat sisältävät ALV 24%

Yksityisille lumityöt oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Laskutus alkavin tunnein alkaen koneen lähdettyä toimipisteestä ja päättyen sen palattua toimipisteeseen. Seuraavat alkavat puolen tunnin jaksoissa.

Tilaa nyt soittamalla numeroon 040 150 7008 tai sähköpostilla henkka@lumityot.fi

Lumityot.fi palvelun tuottaa Digger Urakointi Oy www.digger.fi